maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaikki mitä olen oppinut 4kk ikään mennessä!

Nyt esittelen itseni teille ja kerron mitä kaikkea jo osaan!
Olen Inka, mutta mua kutsutaan myös Inkuksi ja Inkeriksi!:)
 
 
Tänään olen 4kk 7 päivää vanha ja osaan jo ihan valtavasti juttuja.. Aloitan niistä mitä olen oppinut ensimmäsenä!
 
  • Olen kova tyttö hymyilemään, olen jo hyvin varhain ruvennut hymyilemään. Ekaksi näytin hymyni isille ja äitille. Mutta nykyjään jo naureskelenkin, varsinkin silloin kun iskä leikkii kanssani lentskaria. Nauran myös silloin kun äiti laulaa mulle.. sitä se kyllä tekee kokoajan ja aina se ei jaksa naurattaa. Tykkään hirveästi, kun varpaitani pussaillaan ja niillä leikitään se naurattaa aina. Joskus jos oikein itkettää saatan silti yrittää kesken itkun hymyillä se on niin kivaa!
 
 
  • Osaan jo tarttua esineisiin, aluksi tartuin vain yhdellä kädellä lähinnä vahingossa, mutta nykyjään osaan ottaa jo kahdellä kädellä. Eniten tykkään leikkimattoni leluista mitkä roikkuu ja yritänkin niitä kovasti repiä irti. Myös turva istuimessa on kivoja leluja ja eilen opin että niitä voi vetää hieman alaspäin ja siitä kuuluu hauska ääni.. hih..! Haluan käsiini kaiken mitä muilla on!
 
 
 
 
  • Tutin osaan ottaa pois suusta, kun en jaksa sitä imeä, mutta aina en onnistu laittamaan sitä takaisin ja sitten mulla menee hermo ja rupean huutamaan. Äiti onneksi ei jaksa mun huutoa kauan kuunnella ja tulee hyvin nopeasti auttamaan!:) Mutta muutaman kerran oon jo onnistunut laittamaan tutin itse takaisin suuhun,,
 
 
 
  • Oon kova höpöttelemään, tai lähinnä kiljahtelen ja äiti aina innostuu kun päästän jonkin äänen.. hölmö..sitten se tulee siihen pällistelemään ja matkimaan. Sitten me vuoronperään päästellään kummallisia ääniä!:D Tykkään höpötellä mun leluille, eniten tykkään mun leikkimaton leijonnasta, se ei koskaan vastaa joten huudan aina vaan kovempaa!:) Henkka papan kanssa on hauska hassutella ja päästellä omituisia ääniä.. sitten pappa aina nauraa mulle hassusti!:) Mummit ja papat jaksaa kyllä aina höpötellä mulle!<3


 
  • Olen huomannut että mulla on kädet ja jalat. Nyrkkiä tykkään syödä ja yleensä yritän laittaa myös molemmat nyrkit suuhun, se on vähän haastavampaa!:) Sitten äiti tulee ja ottaa nyrkit pois suusta ja laittaa tylsän tutin tilalle, onneksi osaan itse heittää tutin pois ja vaihtaa nyrkkeihin!;) Nyt olen jo vähän ottanut opikseni, enkä niin paljon ime nyrkkejä, tehtiin kompromissi laitan vain enään sormet suuhun. Varpaistani tykkään niin paljon, että yleensä vedän sukat pois ja ihastelen niitä. Pitelen niistä kiinni ja koitan laittaa nekin suuhun, mummi tykkää taputella mun nenää mun varpailla.. se on hauskaa!:)


  • Harjottelin aluksi äitin ja isin naamalla, aluksi vaan koskettelin poskia ja suuta ja silmiä, mutta nyt tykkään ottaa kovasti kiinni ja vähän puristella pienillä sormillani. Siitä äiti ei tykkää se aina ottaa mun kädet pois, en ymmärrä, isi on kärsivällisempi. Mutta nykyjään teen niin kaikille, jotka tuo naamansa liian lähelle.. varokaas vaan!:) Hiuksista tykkään myös ja yleensä nappaan kiinni enkä päästä suosiolla irti!:)

  • Telkkaria tykkään katsella, äiti laittaa yleensä lastenohjelmat pyörimään. Ennen maltoin katsella niitä enempi, mutta enään en malta kun osaan jo liikkua!:) Sunnuntai iltaisin katsellaan koko perhe yhdessä the voice kidsiä, tykkään kuunnella laulua!:

  • Olen oppinut kääntymään vatsalta selälleen jo hyvin varhain. Noin kuukausi sitten käännyin ekaa kertaa selältä vatsalleen..se oli lähinnä vahinko.. muutaman kerran olen kääntynyt vahingossa, mutta tänään opin kääntymään ihan oikeasti. Nyt käännyn vatsalleen aina kun haluan. Se on hauskaa!:) Oon myös oppinut liikkumaan, osaan laittaa jalat koukkuun ja työntää itseäni eteenpäin tai sitten vedän itseäni, jos saan jostain kiinni. Oon aika taitava siinä. Tänään äiti hyppi ja nauroi mun vieressä kun oli pyöräyttänyt itseni pois leikkimatolta ja heti se otti kuvan ja laitto sen sinne fasebuukkiin!:)
 
 
  • Olen myös huomannut, että meillä on kaksi koiraa. Ne on aika hassuja ja tykkään seurata niitä, vielä en kyllä saa niitä kiinni. Tänään potkin Manu koiraa päähän kun se makas puoliks mun leikkimatolla. Mut ei se siirtynyt, leikki vaan nukkuvaa!:D
 
  • Äiti rupesi kuukausi sitten antamaan mulle maissi velliä iltaisin, että nukkuisin paremmin. Ja se on kyllä ollut kiva, tykkään mennä nukkumaan kun on maha täynnä. Enkä herääkkään yleensä kun kerran yössä syömään. Välillä kyllä on huonojakin öitä, jos vaikka mahaa vääntää.
 
  • Nyt oon myös päässyt maistelemaan soseita, oon syönyt luumu sosetta, persikka sosetta ja stten äiti on tehnyt peruna-porkkana sosetta. Tykkään niistä kaikista ja oon jo aika hyvä tossa syömis touhussa. Osaan jo taitavasti niellä, mutta välillä mua naurattaa niin, että syöminen meneeihan pelleilyksi!:D Äiti on antanut mulle myös sitä spiruliinaa, siitä tulee kyllä kauhea sotku!;)
 
 
  • Kylpeminen on mun ihan lemppari hommaa ja siks käynkin joka ilta kylvyssä. Osaan jo polskia sielä ja kastelen aina äitin ja isin kun oikein innostun ;). Tänään saatiin äitin kanssa tieto että päästään aloittamaan lauantaina vauva uinti. Äitiä vaan jännittää tykkäänkö mä, kun se vesi on niin paljon viileämpää, kun mun kylpy veden pitää olla tooosi lämpöstä.
 
  • Yritän kovasti päästä jo istumaan, en enään yhtään malttaisi olla makuu asennossa, se on tylsää kun ei nää mitään. Äiti ei enään viitti pitää mua sitterissä, kun mä pääsen siitä pois, kun laitan selän kaarelle. Mua ei enään kauaa pidätellä!;)
 
  • Nukun kahdet päikkärit yleensä aina 2 tuntia putkeen. Äiti laittaa mut aina vaunuihin nukkumaan ulos ja sielä mä kyllä nukun hyvin. Varsinkin nyt kun on viileämpää, iltapäivällä kierretään yleensä vähän pitempi lenkki koirien kanssa!:)
 
Enempää en keksi, mutta paljon osaan juttuja ja kokoajan opin lisää!:)
 
<3:lla INKKU!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti