Olin keskiviikkoon asti vanhempieni luona Inkan kanssa. Inka rupesi jo olemaan paremmassa kunnossa, mutta mulla sensijaan olo paheni. Joten lepäilin sitten koko päivän, mitä nyt pystyy kun on pieni lapsi. Rupesinkin sitten miettimään miten erilaista oli ennen, kun oli kipeänä. Sai makoilla koko päivän katsellen elokuvia, torkahdellen välissä. Mutta nyt on toisin, sitä levätään sitten kun lapsikin lepää ja jos lapsi huutaa syliin sitä sitten pidetään sylissä vaikka kuinka väsyttäisi. No onneksi se on ohimenevää ja eipä sitä kannatta ruveta turhaan murehtimaan ja valittamaan, tulee vaan huonompi fiilis. No mutta ilta olikin sitten mukava, tulin siis kotiin yöksi ja sain seurakseni tuoreen rouvan Sannin!;) Äitini tuli alkuun avuksi nukuttamaan Inkaa päiväunille, että sain rauhassa purkaa tavaroita. Inka nukkuikin sitten pitkät unet ja oli herättyään oikein hyvän tuulinen. Kaverini Sanni tuli vasta aika myöhään, mutta siinä sitten tehtiin vähän iltapalaa Inka oli pirteänä meidän seurana ja lähti vasta klo 22 nukkumaan. Sitä saikin sitten jonkin aikaa hyssytellä että tuli uni silmään. Me vielä Sannin kanssa vähän saunottiin ja rupateltiin kuulumisia ennen kuin lähdettiin nukkumaan.
TORSTAI on toivoa täynnä!:) Oli ihana herätä aamulla, ei ollut niin tukkoinen olo enään, Inka oli nukkunut yön super hyvin ja mulla oli aamukahvi seurana muutakin kuin juniorin lasten ohjelmat!;) Sannin kanssa tehtiin oikein kattava aamupala ja no Inka heräsi tietty heti kun sain kahvin kaadettua kuppiin. No onneksi Inka oli hyvällä tuulella ja sain nauttia aamuppalan rauhassa. Aamupäivän Inka viihtyi leikkimatolla leikkien ja vähän yritettiin tartuttaa Sanniin vauvakuumetta!:) Inkan päiväunien kaikaan tehtiin kahvakuula tereeni Sannin kanssa, se teki hyvää. Katja tuli sitten silläaikaa valmistamaan meille lounasta, tehtiin siis tortilloja, nam. Oli oikein piristävää kun oli seuraa koko aamupäivän ajan ja sai juoruta ja jutella niitä näitä!:) Inkan päiväunien jälkeen vietiin Sanni kotiin ja lähdettiin kaupaan. Iltapäivällä kävin vielä koirien ja Inkan kanssa lenkillä päiväun aikaan ja löysin aivan valtavasti kanttarellejä. Oli aivan ihanan piristävä lenkki, sillä aikaa kun Inka nukkui putsasin ja pakastin sienet, keitin puuroa ja join teetä, ah ihanaa syksy on täällä!<3 Illalla Joonas iskäkin palasi kotiin jeee! Viivytin Inkan nukkumaan menoa, että iskä ehtii vielä pusutella Inkaa. Perhe on taas kasassa, ei olis musta elämään kauko suhteessa nyt jo tuli valtava ikävä!:)
Inka komentaa leluja!;)
Reippaat lenkkeilijät!
Iskää jo kovasti odotellaan!<3
Kuva on tiistailta, kun Inka köllöttelee mummin ja papan moottori sängyssä!:) Tällanen mekin halutaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti